Viime viikonloppuna Kati oli kaiffareitten kanssa Moskovassa. Ja se oli hauskaa! Lähdettiin tostaina illalla klo 11.00 ja oltiin perillä Moskovassa perjantai aamuna. Junamatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Juna oli aivan täynnä ja yläsänky ei ollut tilavin mahdollinen nukkumapaikka.
Saavuttiin Moskovaan aikaisin aamulla ja hostelliin pääsi vasta klo 13. Ensimmäisenä kävimme heittämässä laukut hostelliin säilytykseen, jonka jälkeen käytiin haukkaamassa aamupalaa. Päästyämme hostelliin nukuimme kaikki muutaman tunnin. Ilta kierreltiin kaupungilla kahden paikallisen oppaan kanssa.
Lauantaiana amupäivällä kierreltiin valtavalla marketilla etsien tuliaisia.
Ja käytiin myös musesossa.
Lauantai-iltana tutustuimme paikalliseen yöelämään ja nähtävää riitti aamuun asti. Sunnuntaipäivä menikin sitten enimmäkseen nukkumiseen. Illemmalla käytiin Gorkin puistossa ihailemassa maisemia, jonka jälkeen käytiin vielä ostoksilla. Ja tosiaan ostoksilla sunnuntai-iltana klo 21-23? Voisipa Suomessakin.
Ohana <3 Clement Belgiasta, Marina Saksasta, mie, Safak Hollannista ja Alberto Italiasta.
Gorkin puistossa oli tällaisia valtavia Adidaksen kenkiä, joihin kaikki pikkulapset kiipesivät ja minä tietysti myös.
Maanantaina eli viimeisenä päivänä Moskovassa huoneiden luovutus oli jo yhdeltätoista aamulla ja juna takaisin Pietariin lähti vasta kymmeneltä illalla. Päätimme käydä katsomassa Moskovaa ylhäältä päin Varpusten mäellä ja näköala oli kyllä kaiken sen kiipeämisen arvoinen.
Takaisin Pietariin saavuimme klo 6.45 tiistaiaamuna. Moskovan jälkeen koko viiko on ollut täynnä koulutehtäviä, ryhmätöitä ja tenttiin lukemista. Palataan taas, kun on jotain jännempää infoa.
С уважением
Kati
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti