torstai 4. syyskuuta 2014

Здесь мы

Täällä ollaan! Maanantaina puoli kasilta paikallista aikaa Allegro saapui Pietarin Finlandija-asemalle. Vastassa ei ollutkaan lupauksista huolimatta ketään. Vähän oltiin ihmeissämme, mutta kymmenisen minuutin odottelun jälkeen yliopiston koordinaattori tuli asemalle. Koordinaattori tuli taksilla kanssamme asuntolalle ja saimme huoneet. Yhtäkään torakkaa eikä rottaa ole näkynyt vieläkään asuntolassa, joten ollaan positiivisesti yllättyneitä! :D Kuvat kuitenkin puhukoon puolestaan:

Antin huone, katilla samanlainen. 


 "Oleskelutila", jossa tätäkin postausta kirjottiin


Kaasuhella ja -uuni... Uunin sisälle ei olisi kannattanut katsoa..
Paistinpannut ja kattilat ostettiin suosiolla uudet.


Ensimmäinen aamu valkeni melkoisen kylmänä. Ja selkä jumissa. Ikkunat ei oo ihan Suomen standardien mukaisia. Onneksi saatiin siivoojalta lisäpeitto ja lämmintin. Käytiin aamupalalla jonka jälkeen piti rekisteröityä kv-toimistolla. Iltapäivän aktiviteetteihin kuului paikallisen liittymän hankinta ja käynti kotoisasti Prismassa. Käytiin myös kauppakeskuksessa nimeltä Galleria. Kati sekosi, Antti ei. Vielä.. 

Neljä kerrosta, 290 kauppaa..


Keskiviikko meni suurimmaksi osaksi sängyssä. Oltiin molemmat ehkä kuumeessa. Kuumemittariahan ei kummallakaan ole mukana, joten varmuutta ei saatu. Kamalan väsyny olo ja hirvee päänsärky oli. Iltaa kohden olo kyllä jo helpotti. Ilta menikin Antin osalta viettäen aikaa vaihtarikavereiden kanssa. Kati oli vielä potemassa oloaan ja aikaisin sängyssä.

Tänään kummallakin on ollut parempi olo. Katilla vähän yskää vielä. Nukuttiin pitkään ja nautittiin myöhäinen aamupala. Iltapäivällä lähdettiin kiertelemään kaupungille. Kokoonpanossa oli kolme suomalaista, kaksi italialaista ja kaksi saksalaista. Ohitettiin kirkko veren päällä, käytiin jossain puistossa ja Eremitaasin aukiolla (vai mikskä sitä lie kutsutaan), syömässä ilmeisen suositussa venäläisessä lounaspaikassa ja kaupassa. Ilta menneekin vain kokkaillessa ja hengaillessa. 

Kirkko veren päällä. (muitakin) Turisteja hulluna. 

Puisto äskeisen kirkon vieressä, ei muisteta enää nimee, mutta iso se oli. 

Eremitaasi 

Borssikeittoa ja jotain kanaperunajuttua


С уважением
Kati i Antti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti